21 toukokuun, 2021 | #Talon maalaus
Lue seikkaperäiset ohjeet talon maalaukseen ja onnistut varmasti. Voimme myös tarjota talosi maalauksesta avaimet käteen -palveluna.
Talon maalaus | Katon maalaus | Isännöitsijät & Taloyhtiöt
Oma koti on ihmisen turvasatama ja siitä huolehtiminen on luonnollisesti tärkeää. Maailmalta on mukava palata kotiin, jonka julkisivu tervehtii hyvinvoivan näköisenä. Maalaa tai maalauta siis talosi ajoissa ja julkisivu kiittää. Seuraavilla ohjeilla itse tehty talon maalaus hoituu oikeaoppisesti.
Ensimmäinen vaihe on miettiä, tehdäkö talon maalaus itse, vai käyttääkö ulkopuolista ammattilaista. Monelle kesäloma on vuoden kohokohta, jolloin mielessä on ennemmin rantahiekka, kuin talon seinillä roikkuminen. Talon maalaus itse on kuitenkin parhaimmillaan oikein mukavaa, kun ulkomaalaus on hyvin suuniteltu ja välineet kunnossa.
Talon maalaus vaatii seinien lähelle pääsemisen ja tämä onnistuu turvallisesti alumiinitelineiden tai nostimen avulla. Tikapuilla maalaaminen voi tuntua ajatuksena edulliselta, mutta todellisuudessa sen työtä hidastava vaikutus on niin valtaisa, että kannattaa harkita vakavasti. Tikapuilla työskentely on myös iso turvallisuusriski. Vuokraa tai osta siis telineet lähimmästä konevuokraamosta. Myöskään telineillä ei pääse talon joka kolkkaan ja näissä tilanteissa on järkevää vuokrata henkilönostin.
Talon huoltomaalauksessa ensimmäinen työvaihe on pesu. Pesu kannattaa tehdä lähtökohtaisesti harjapesuna eikä painepesurilla. Tällä tavoin minimoidaan riski veden pääsemisestä rakenteisiin. Huolellinen harjapesu poistaa maalattavista pinnoista lian ja tappaa homepilkut. Nykyaikaissa pesuaineissa on myös maalin tartuntaa parantava vaikutus. Pesu kannattaa siis tehdä, vaikka pinta ei vaikuttaisi kovin likaiselta. Harjauksen jälkeen pinnat huuhdellaan. Pesun yhteydessä on järkevää tyhjentää ja putsata talon rännit, mikäli sille tarvetta on.
Pesun jälkeen voidaan aloittaa mahdollisen lohkeilevan maalin poisto. Tämä tehdään mekaanisesti maalikaapimella ja ahtaimmissa väleissä myös teräsharja voi olla käypä työkalu. Tässä yhteydessä poistetaan myös mahdolliset pihka valumat. Puupuhtaat kohdat pohjamaalataan mahdollisimman samalla sävyllä kuin varsinainen pintamaalaus tullaan suorittamaan. Pohjatyöt kannattaa tehdä huolella, sillä huoltomaalausväli on riippuvainen niiden laadusta.
Pohjatöiden valmistuttua alkaa varsinainen talon maalaus. Tämä vaihe kannattaa aloittaa huolellisella suojauksella. Ikkunapellit, terassit, asfaltti ja seinillä olevat lamput ja muut härpäkkeet suojataan muovilla tai pressuilla. Huolellinen suojaus on huomattavasti nopeampaa, kuin sotkujen hinkkaaminen maalauksen jälkeen. Käytettävä maali kannattaa valita yhdessä asiantuntijan kanssa. Näitä asiantuntijoita löytää ilmaiseksi lähimmästä maalimyymälästä. Oikean sävyn löytää useimmiten talon julkisivupiirustuksista, mutta jos näin ei ole voi seinästä irrottaa pätkän lautaa ja viedä sen maalimyymälään analysoitavaksi. Kaikkien maalien päälle ei voi maalata kaikilla maaleilla. Joidenkin maalien päälle voi maalata vain samalla tuotteella. Tästä syystä on hyvä tietää aikaisempi maalimerkki. Tähän apua saa jälleen maalimyymälästä. Oikean maalin ja sävyn löydyttyä voi alkaa sutimaan seinää. Pensselimaalaus on varma tapa saada maali tarttumaan mahdollisimman hyvin. Paras maalauskeli on silloin, kun ilmassa ei ole liikaa kosteutta ja aurinko ei paista kuumasti seinään.
Kun talo on maalattu, on hyvä hetki tehdä vielä viimeinen kierros ja katsoa tarkalla silmällä näkyykö jossain maalaamattomia kohtia tai sotkuja. Tässä vaiheessa, kun telineet ovat vielä pihassa ja pensselit valmiina on helppo tehdä mahdolliset fiksaukset. Kun talon maalaus on tehty näillä talon maalausohjeilla, olet lomautettu talon maalauksesta parhaimmillaan jopa seuraavan viidentoista vuoden ajan. Seuraavina kesinä voit katsoa ulkoseinääsi tyytyväisenä jäätelöstä nauttien.
Tutustu Kotinen talon maalaus- ja katon maalaus- ja huoltopalveluihin, ja tilaa sellainen omalle kodillesi!