Tarinamme – Kotine Oy

Yritksemme on perustettu 2018 ja tänä päivänä Kotinella on jo yli 500 maalausurakan kokemus erilaisista ulkomaalauksista.

Talon maalaus

Tarinamme

Kaksi nuorta miestä olivat maalanneet jo vuosien ajan Suomalaisia koteja. Vuonna 2018 oli aika kokeilla omia siipiä ja  luoda oma yritystarina. Näin syntyi maalausliike Kotine. 

Kokemuspohja maalausalan taidoista oli vankka ja oman tarinan rakennuspalikat kasassa. Kahden nuoren miehen into luoda omannäköinen kaikkia ammattitaidolla ja hyvin palveleva yritys oli sydämen asia. Vanhaan Suomalaiseen sananparsiin: ´´Töistä miestä mainitaan eikä suurista sanoista.´´, oli Kotinen miestenkin hyvä turvata yrityksensä ideologia.

Kohti parempaa pintaa

Kotinen toiminta lähtikin vauhdikkaasti käyntiin. Urakka kerrallaan, asiakas kerrallaan Kotine kasvatti siipiään. Vuoden 2018 ja sitä seuraavien vuosien jälkeen maalaus- ja korjaustyö saldo on huikeat yli 500 urakkaa. Kaikki Kotinen asiakkaat ja kohteet pienistä mummonmökeistä suuriin kivilinna lukaaleihin ovat tuoneet vahvan ammattitaitoisen pohjan jatkaa eteenpäin yhä kokeneempana toimijana.

Yrityksemme peruskivet

Tyytyväinen asiakas on meille tärkein. Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaalaus tehdään asiakasta kuunnellen ja kunnioittaen.

Korkeat laatustandardit. Maalarimme ovat osaavia ja tekevät maalaukset sydämellä. Tällä päästään korkealaatuiseen lopputulokseen.

Sujuva maalaushanke ja kestävä maalipinta. Työ tehdään yhtäjaksoisesti ja sopimushinta on kiinteä. Emme jää asumaan asiakkaan pihaan emmekä tuota asiakkaillemme ikäviä yllätyksiä hinnassa. Maalipinta tehdään kestäväksi käyttämällä kohteeseen soveltuvia tuotteita ja pohjatyöt tehdään huolellisesti.

Ulkomaalaus huolellisesti

Asiakaspalautteet

Lue mitä mieltä asiakkaamme ovat meidän maalauspalveluista olleet.

Lähetetty Google -sivustolla Google
jouko mäkitalo profile picture
jouko mäkitalo
10/08/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Kotine suoritti taloyhtiössämme Kempeleessä ulkopintojen maalauksen ja lahovaurioiden korjauksen nopeasti ja ammattitaidolla. Kaksi asuinrakennusta ja autokatos.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Tommi Paananen profile picture
Tommi Paananen
27/07/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
2-kerroksisen puutalon ja autokatosrakennuksen maalaus sujui erinomaisesti ja sovitussa aikataulussa (jopa hieman etuajassa). Työn jälki oli priimaa ja maalarit ammattitaitoisia ja asiakaspalveluhenkisiä. Lämmin suositus! 👍
Lähetetty Google -sivustolla Google
Jarmo Heikkinen profile picture
Jarmo Heikkinen
21/07/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Hyvää jälkeä tekivät. Homma sujui nopeasti ja pientä reklamaatiota piti antaa, mutta sekin korjattiin asianmukaisesti. Suosittelen
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juha Salmivuori profile picture
Juha Salmivuori
03/07/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Kaikki toimi sovitusti, upeat maalarittaret, työn jälki hienoa. Hinta laatusuhde kohdillaan.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Vappu Angeria profile picture
Vappu Angeria
24/06/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Hyvin maalattu 1,5 kerroksinen talo Torniossa, pojat maalasivat väärän värisävyn piiloon nurisematta, ensimmäinen tilattu maali tuli tummempaa. Olemme erittäin tyytyväisiä poikien maalausjälkeen. Suosittelemmw
Lähetetty Google -sivustolla Google
Pirjo Kiviniemi profile picture
Pirjo Kiviniemi
15/06/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Maalaustyö tehtiin tarkasti ja tekijät olivat ahkeria ja huolellisiä. Yhteistyö sujui kaikin puolin sujuvasti. Todella hyvää jälkeä, talo on kuin uusi!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Soile Korhonen profile picture
Soile Korhonen
15/05/2026
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Ripeää toimintaa ja maalausjälki priimaa. Maalarit Neea ja Samuel, iso kiitos !
Lähetetty Google -sivustolla Google
Wilhelm Kellokoski profile picture
Wilhelm Kellokoski
02/09/2025
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Sujuvaa toimintaa.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Mira Blomster profile picture
Mira Blomster
19/06/2025
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Erittäin tyytyväisiä ollaan kaksikerroksisen omakotitalon huoltomaalaukseen. Nuoret naiset olivat reippaita, mukavia, ahkeria ja selkeästi työn ilo näkyi hommassa. Asiakaspalvelu toimi ja kaikki sujui niinkuin pitääkin. Suosittelen +++.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Veikko Sarkkinen profile picture
Veikko Sarkkinen
19/06/2025
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5
Kotine hoiti maalaus-urakkan hienosti. Aikataulu piti ja maalausjälki priimaa. Maalareille Linnea ja Isla iso kiitos!

Katso asiakkaidemme kokemuksia maalauksista

Omakotitalon maalaus

Asiakkaamme kertoo videolla kokemuksiaan työntekijöidemme ammattimaisesta otteesta sekä erinomaisesta ulkomaalauksen työn jäljestä.

Mikäli harkitset talosi maalausta, suosittelemme katsomaan oheisen videon sekä kysymään tarjous omalle maalausurakallesi.

Asunto-osakeyhtiön maalaus

Taloyhtiön puheenjohtaja kertoo videolla kokemuksiaan työntekijöidemme ammattimaisesta otteesta sekä erinomaisesta ulkomaalauksen työn jäljestä.

Mikäli taloyhtiösi tarvitsee ulkomaalausta, suosittelemme katsomaan oheisen videon sekä kysymään tarjous taloyhtiönne maalauksesta.

Pyydä tarjous maalauksesta

Mikään ei estä sinua olemasta yksi tyytyväisistä asiakkaistamme

Meille kaikista tärkeintä on tyytyväinen asiakas, ja asiakastyytyväisyytemme onkin tällä hetkellä 4,7/5.

Tietopankki

Maalausliike Kotine Oy

Teemme talon maalaukset puu- ja tiilitaloille Pohjois- ja Etelä-Suomessa. Asiakkaitamme ovat yksityiset sekä yritysasiakkaat, kuten taloyhtiöt ja isännöitsijätoimistot.

Kotinella on laaja kokemus alalta, ja haastavakin talomaalaus onnistuu erinomaisella työn jäljellä.

Pohjois-Suomi

Enontekiö, Hailuoto, Ii, Inari, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Liminka, Lumijoki, Muhos, Muonio, Oulu, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Raahe, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio

Etelä-Suomi

Asikkala, Askola, Espoo, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Helsinki, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Inkoo, Janakkala, Jokioinen, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kärkölä, Lahti, Lapinjärvi, Lohja, Loppi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Orimattila, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Riihimäki, Salo, Sipoo, Siuntio, Somero, Tammela, Tuusula, Vantaa, Vihti, Ypäjä

Kotinen toimialueet Pohjois- ja Etelä-Suomessa oranssilla: 35 pohjoisen ja 42 etelän kuntaa.
Miten löysit meidät?
Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.